Uutiset

Lauantai, Lokakuu 13, 2018, 18:06

Historic Rally Trophy -sarjan viimeisessä osakisassa (6/6) oli paljon pelissä, kun sarjan neljässä ikäkategoriassa sekä nuottisarjassa ratkaistiin mestaruuksia ja mitalimiesten järjestystä. Riihimäkeläisellä Timo Kuukalla ei ollut enää mahdollisuuksia mestaruuteen, mutta mies näytti kaikille olevansa silti kovin vastustaja.  HRT-mitalitaistoissa moni yllättyi menestyksestään, mutta moni pettyi keskeytyksensä myötä.

Urjalan ympäristössä, Nuutajärven Lasitehdas keskuspaikkanaan ajetussa viiden erikoiskokeen Urjala Historic Rallissa Timo Kuukka ja ruskolainen, mutta Jämsän Äijiä edustava Kimmo Juhannusvuori kävivät kiivasta taistelua rallin nopeimman kuljettajan tittelistä. Ensimmäisellä erikoiskokeella Kuukka oli nopein, Juhannusvuori hävisi vain 0,2 sekuntia ja teiskolainen Tommi Järvinenkin ylsi vielä 0,8 sekunnin päähän Kuukasta. Karkkilalainen Matti Jaatinen jäi jo peräti 2,9 sekuntia. Muut putosivat kakkoserikoiskokeella kärkikaksikon vauhdista, kun Juhannusvuori onnistui nousemaan kisan kärkeen 1,4 sekunnin turvin. Järvinen oli kolmas, mutta jo 17,7 sekuntia jääneenä.

Kuukka onnistui kolmannella pikataipaleella päihittämään Juhannusvuoren 2,5 sekunnilla ja nousi näin kärkeen juuri ennen kilpailun taukoa 1,1 sekunnin erolla. Kun Juhannusvuori keskeytti tauon jälkeisellä, kisan neljännellä pätkällä, oli Kuukalla vakuuttava johto ja lopulta helppo ajaa maaliin voittajana.
”Nelosen ison tien osuudella täydestä vauhdista koneen käynti tyssäsi lähes täysin ja sitten kuului kova pamaus. Moottori hajosi ja oli pakko keskeyttää”, kertoi reitin varrelta Juhannusvuori, joka keskeytyksestä huolimatta napannee ikäkauden -75 HRT-mestaruuden.

Muilla vaikeuksia

Kyrön Seudun UA:n Juha Laaksonen koki jo ennen lähtöä vastoinkäymisiä.
”Auto ei toiminut kunnolla, kun lähdettiin starttiin. Myöhästyttiin ykköseltä heti nelisen minuuttia, joten aikasakkoa tuli 40 sekuntia”, kertasi Laaksonen, joka lähti ajamaan muita takaa sijalta 35. Kolmospätkän jälkeen Laaksonen oli jo 10:s ja kahdella viimeisellä erikoiskokeella kiri vielä peräti kakkoseksi asti, eroa Kuukkaan jäi lopulta minuutin verran. 

Tommi Järvinen oli tänään Kuukan jälkeen toiseksi nopein HRT-kuljettaja, mutta lopullinen sijoitus on vasta neljäs, sillä maali-AT-asemalta myöhästymisestä aikasakkoa tuli 10 sekuntia. Vain 0,1 sekuntia jäi Järviselle eroa kolmanneksi sijoittuneeseen Juhani Vuoreen.

Timo Kuukka epäili jo edellisessä osakisassa, ettei Urjalaan tule lähdettyä lainkaan, kun moottori tuolloin vaikutti menneen rikki.
”Päätettiin lähteä sittenkin. Ei moottorille mitään tehty, joten riskillä ajettiin, kestää jos kestää”, paljasti voittaja maalissa.

Urjalan Historic Ralli, tuloksia:
1. Timo Kuukka–Jukka Toivonen Riihimäen UA lk 7 Ford Escort RS 32.17,0
2. Juha Laaksonen–Juha Laaksonen KySUA/MäntsMK lk 12 VW Golf 16S + 1.08,4
3. Juhani  Vuori–Juhani Kuvaja HRCF/KaUA lk 13 Volvo 242 + 1.10,1
4. Tommi Järvinen–Isto Penttilä TeisUA lk 11 Toyota Starlet + 1.10,2
5. Ilpo Hietanen–Jari Hellgren NuUA lk 7 Volvo 142 S + 1.18,1

Nuottisarjalaisten nopein Urjalassa oli lammilainen Heikki Westerlund, joka teknisten ongelmien saattelemana pääsi kuin pääsikin maaliin. Espanjalainen Miguel Diaz Aboiltiz hävisi 11,6 sekuntia. Vantaalainen Juha Selänne oli tänään porukan neljänneksi nopein, mutta Peugeot-mies voitti kuitenkin sarjan.
”Oli tosi hankalaa ajaa tänään. Mestaruuden kannalta oli pakko vain päästä maaliin, joten ajonopeus oli sovitettava sen mukaan”, paljasti Selänne.

Pistetilanteita

HRT-sarjassa ajetaan luokittain neljän ikäkauden mestaruudesta. Kilpailijoiden loppupisteisiin lasketaan viiden parhaan kisan tulos.  Alustava pistelaskenta näyttää seuraavalta (Rafulta tulee tarkemmat pistetilanteet)

Ikäkausi ->69
1. Matti Leander HRCF luokka 2 Ford Escort 1300 GT 55 pistettä
2. Juha Mäkitalo EPUA luokka 3 Alfa Romeo Giulia 53 pistettä
3. Jari Ohrankämmen HRCF luokka 1 Wartburg 353 pisteitä 51

Ikäkausi ->75
1. Kimmo Juhannusvuori J.Äijät lk 7 Ford Escort RS 2000 pisteitä 51
2. Tero Salminen LopUA lk 6 Toyota Corolla 51 pistettä
3. Timo Kuukka RiiUA lk 7 Ford Escort 45 pistettä

Ikäkausi ->81
1. Arttu Karttunen Akaan MM lk 8 Mazda 1300 pisteitä 55
2. Vesa Glad NokUA lk 11 Toyota Starlet 53 pistettä
3. Markku Hakala FoSUA lk 8 Toyota Corolla 45 pistettä

Ikäkausi -90
1. Ilkka Kiviniemi PR-Racing lk 15 Toyota Corolla 55 pistettä
2. JP Haapasalo HRCF lk 16 Ford Escort RS 2000 pisteitä 51
3. Antti Siikala OriUA lk 14 Skoda Favorit 51 pistettä

Nuottisarjalaiset
1. Juha Selänne UAU lk 19 Peugeot205 Rallye 51 pistettä
2. Teemu Koivisto HeiUA lk 22 Mercedes-Benz 280 CE 47 pistettä
3. Miguel Diaz Aboiltiz SsUA lk 21Ford Escort RS 46 pistettä


Historic Rally Club Finland ry, Copyright (c)2017, All Rights Reserved.
Osumalaskuri: 1287234