Uutiset

Maanantai, Helmikuu 12, 2018, 21:07

Sarjan toisessa osakilpailussa Ähtärin Autopirtti-rallissa, tasanopeussarjalaisia starttasi 10 autokuntaa. Lammilla lähtijöitä oli 20, mutta tämä lienee normaalia johtuen paikkakunnan sijainnista, kerrottiin. Lammilla kolmanneksi sijoittunut pari Mika Alakoskela–Aleksi Hirvilampi saivat hieman ”hyvitystä Lammin pettymykselleen” voittaessaan Ähtärissä.

Autopirtti-rallissa Lammin voittajapari Matti Söderlund ja Vesa Kauppinen ei päässyt samanlaiseen tulokseen. Kaksikko löytyy luokan 23 tuloksista vasta sijalta 7 ja eroa voittajaan kertyi yli 200 pistettä. Markku Nieminen kartturinsa Tapani Laitisen kanssa kävivät voitosta kanssa kovan taistelun. Eroa viidellä erikoiskokeella tuli vain 15,2 pistettä.

Sijoista 3 ja 4 väännettiin myös tiukasti, minkä lopulta käänsi vain 0,1 pisteen erolla hyväkseen isä–poika-pari Eero ja Eetu Juutilainen. Heinolalaiskonkarit Pentti Andersson ja Olli Mykrä jäivät näin ollen neljänneksi.

Voittaja-autokunnan kuljettaja oli kisan jälkeen tyytyväinen.
”Reitti oli oikein mukava. Liukasta tosin oli, mutta tiet olivat ajettavia ja nopeudet (40–50 km/h) sellaisia, joita pitää tässä lajissa ollakin. Pitäähän sitä vähän vauhtiakin olla. Tarkkuutta vaadittiin”, kertasi Opel Corsalla ajava Ala-Koskela.

Lapualainen Alakoskela puhuu vahvasti ja innostuneesti tasanopeuslajin puolesta.
”Toivottavasti laji saisi mukaan uusia pareja, ei tämä mitään avaruustiedettä ole. Tässä pitää vain malttaa ja viitsiä kilpailla paljon, pitää vain rohkeasti lähteä. Joskus on viimeinen ja joskus voi voittaa, sellainen pitää tässä tiedostaa.”

Alakoskela kehuu kartanlukijaansa Aleksi Hirvilampea, mutta toteaa myös yleisemmin menestymismahdollisuuksista.
”Vaikeuksien kautta joskus onnistutaan, kun hyvän kartturin löytää. Keskittyminen on kaiken a ja o tässä hommassa.”

”Tasanopeutta aloiteltiin vuonna 2014. Autosuunnistusta harrastin ennen, vuonna 2013 voitin autosuunnistuscupin, ja sitä ennen nuorempana ajoin ralliakin. Siinä tietysti on pohjaa ajamiseen, jotta tohtii vähän mäennyppylällekin antaa mennä.

Tasanopeus on Alakoskelan mielestä lajina kaikille sopiva ja oikeaa autourheilua.
”On. Olen tavallinen perheellinen duunari, eikä hirveästi ole rahaa. Aina olen tykännyt autourheilusta ja tästä porukasta. Tämä on sellainen laji, jota pystyy vielä duunarikin harrastamaan. Muidenkin kannattaisi tähän innostua”, toteaa Alakoskela.

Pistetilanne kahden osakisan jälkeen:
1. Mika Alakoskela Lapuan UA Opel Corsa 20 pistettä
2. Matti Söderlund Huuha UA VW 1500 S 16 pistettä
3. Timo Kangas Oulun UA Porsche 924 Turbo 11 pistettä (lk 24)
4. Markku Nieminen UFAK Saab V4 10 pistettä
5. Pentti Andersson HeiUA M-B 190E 9 pistettä
5. Jaakko Heikkilä RiiUA Lancia Fulvia 9 pistettä (lk 24)
7. Lassi Paarala AL-Hki Austin A40 9 pistettä (lk 24)
8. Arto Mattila VaToSUA Mazda 323 4WD 8 pistettä
8. Eero Juutilainen RUA Fiat Uno Turbo IE 8 pistettä
9. Esa Suikkanen PRCF Porsche 911 SC 7 pistettä
10. Jarmo Vesala HRCF Saab V4 7 pistettä
11. Hannu Sulonen HRCF Volvo 142 6 pistettä
12. Jani Koivisto HeiUA M-B 190 E 6 pistettä
13. Jussi Pellinen HRCF Audi 90 GT 5 pistettä
14. Sakari Puro LemUA Audi 90 quattro 4 pistettä
15. Jukka Hallamaa THU-team Fiat 124 Spider 3 pistettä
16. Teijo Lind EPUA Sunbeam Imp 3 pistettä


Historic Rally Club Finland ry, Copyright (c)2017, All Rights Reserved.
Osumalaskuri: 363192